Palloliitto 2021 koronapäivitys

Palloliiton läntinen alue yhdessä Palloliiton keskustoimiston ja muiden alueiden kilpailutoimintojen kanssa luonut alla esitettävän ennusteen oman alueensa sarjojen käynnistymisestä. Ennusteen toteutuminen on kuitenkin täysin riippuvainen alueellisesta ja paikallisesta tautitilanteesta sekä sen mukaisista viranomaispäätöksistä. Palloliitto käy tiiviisti keskustelua tilanteesta sairaanhoitopiirien kanssa ja pyrimme vaikuttamaan tulkintojen yhdenmukaisuuteen ja sitä kautta sarjatoiminnan käynnistämiseen mahdollisimman aikaisilla aikatauluilla.

Alueelliset aikuisten sarjat:

  • Aikuisten sarjat alkavat aikaisintaan kesäkuussa.
  • Muutos sarjoihin:
    • Aikuisten sarjat missä nyt kaksinkertainen sarja muokataan niin että pelataan yksinkertainen sarja + ala ja yläloppusarjat
    • Muita aikuisten sarjoja muokataan niin, että niistä saadaan korona tilanteeseen nähden mahdollisimman mielekkäitä

14–20-vuotiaiden alueelliset nuorten sarjat:

  • Sarjat alkavat aikaisintaan 29.5 (C lohkot mahdollisesti aikaisemmin)
  • Muutos sarjoihin:
  • kevään lohkot pienemmiksi niin että sarjat loppuvat viimeistään 4.7, syksy alkuperäisen suunnitelman mukaan.

12–13-vuotiaiden alueelliset sarjat:

  • Sarjat alkavat aikaisintaan 29.5 (C lohkot mahdollisesti aikaisemmin)
  • Muutos sarjoihin:
  • kevään lohkot pienemmiksi niin että sarjat loppuvat viimeistään 4.7, syksy alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Lasten (11 v ja nuor.) alueelliset sarjat:

  • Sarjat alkavat heti kun alueelliset rajoitukset tämän sallii.
  • Muutos sarjoihin:
  • kevään pelit mitkä poistuvat rajoituksien takia ei pelata. Syksy alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Mäntän valo 23.4.2021